Lapsen muistaminen

Raskaudenaikainen menetys on valtava suru riippumatta siitä missä vaiheessa menetys tapahtuu. Monet vanhemmat ehtivät luoda mielikuvia tulevasta hyvinkin varhaisessa vaiheessa positiivisen raskaustestin tehtyään. Haave omasta vauvasta on mahdollisesti ollut olemassa jo pitkään.
Kun haaveesta on vihdoin alkanut raskauden myötä tulla todellisuutta, lapsen menetys voi tuntua siltä, kuin matto vedettäisiin jalkojen alta. Tätä suurta surua ei tarvitse eikä kannata peitellä ja piilottaa. Lapsesi on kaikesta huolimatta ollut olemassa ja ansaitsee tulla muistetuksi.

Sellaisessa tapauksessa, jossa menetetty lapsi on elänyt, läheiset voivat katsella hänestä otettuja kuvia ja videoita, joita ovat ottaneet lapsen kehittyessä vuosien varrella. Raskaudenaikaisen menetyksen kokeneella ei tällaisia konkreettisia muistoja yleensä ole, jolloin vanhempien voi olla vaikea löytää konkreettisia keinoja muistella lastaan. Osa ehti saada ultraäänikuvia muistoksi, mutta osalla ei ole niitäkään. Menetys ottaa koville kertyneiden raskausviikkojen lukumäärästä riippumatta ja vanhemmista saattaa tuntua, että muistoja on ehtinyt kertyä aivan liian vähän.

Jokaisella raskaudenaikaisen menetyksen kokeneella on oma tapansa surra ja muistella menetystään. Toisten on luontevaa antaa lapselleen nimi ja puhua tästä päivittäin osana omaa arkea. Toisten on helpompi vaieta ja käsitellä surua pikku hiljaa itsekseen. Ei ole olemassa tiettyä, oikeaa tapaa muistella omaa menetettyä lastaan. Se mikä tuntuu sinusta hyvältä tässä hetkessä on juuri sopiva tapa surra ja muistella.

Sanotaan, että menetystä seuraava vuosi on vaikein. Tällöin lähes mikä vain voi tuoda menetyksen mieleen. Lapsen muistelu tulee todennäköisesti muuttamaan muotoaan ajan myötä. Erilaiset vuosipäivät, kuten laskettu aika ja menetyksen ajankohta tai juhlapyhät kuten joulu tai äitienpäivä voivat aktivoida surun ja siten lisätä tarvetta muistella omaa lasta tavallista enemmän. Nämä tietyt ajankohdat ovat monille sellaisia, että suru nousee pinnalle riippumatta siitä, kauanko menetyksestä on aikaa. Mahdolliset uudet raskaudet ja synnytykset voivat tuoda muistot hetkellisesti voimakkaampina mieleen. Toisilla menetys on mielessä loppuelämän ajan päivittäin, kun taas toisilla se muuttuu tietynlaiseksi kauniiksi kaipuuksi, joka nostaa päätään vain ajoittain. Joillakuilla menetys muistuu mieleen melko harvoin, mutta tämäkään ei tarkoita, etteikö menetetty pienokainen olisi tärkeä osa omaa tarinaa.

Ensimmäiset hetket menetyksen jälkeen

Heti menetyksen tapahduttua tai sen lähestymisen ollessa tiedossa voi yrittää miettiä, onko siinä hetkessä mahdollisuutta ottaa talteen muistoja. Mikäli raskaus on edennyt niin pitkälle, että odottajalla on raskausvatsa näkyvissä, raskauskuvien ottaminen muistoksi voi olla hyvä tapa luoda konkreettisia muistoja. Tilanne voi tulla yllättäen ja esimerkiksi alkuraskauden keskenmenon kohdalla ajatus vessanpönttöön vedetystä lapsesta voi tuntua kohtuuttoman pahalta, jolloin jotkut vanhemmat voivat haluta ottaa alkion talteen. Talteen ottaminen voi olla vaikeaa, mutta mikäli siinä onnistuu esimerkiksi siivilän avulla, joillekuille voi olla tärkeä rituaali saada haudata oma lapsi esimerkiksi omalle pihalle, kesämökille tai muuhun itselle tärkeään paikkaan. Kaikille tämä ei ole tärkeää: on siis myös täysin ok, jos alkio päätyy wc-pönttöön eikä vanhempi halua tarkastella sitä sen tarkemmin.
Suomessa lain mukaan yli 22 raskausviikolle ehtinyt sikiö haudataan menetyksen yhteydessä aina. Tätä ennen tapahtuvissa menetyksissä perhe saa itse päättää haluaako lapsen haudattavan, ja jos haluaa niin halutaanko hautaus hoitaa itse vai toivotaanko esimerkiksi sairaalan yhteistuhkausta.

Mikäli raskaus on edennyt hieman pidemmälle, on joissain sairaaloissa mahdollisuus saada vauvan jalan- ja/tai kädenjäljet muistoksi. Tätä mahdollisuutta ei välttämättä tarjota automaattisesti, vaan joissain tilanteissa jalan- tai kädenjälkiä tulee osata erikseen pyytää tai vaatia. Sairaalan henkilökunta voi myös halutessanne ottaa muistoksi kuvia teistä yhdessä rakkaan pienokaisenne kanssa. Voit myös itse ottaa lapsesta kuvia. Herkkä kuva pienistä käsistä vanhemman kättä vasten tai suloisista pienistä varpaista voi olla kaunis muisto, jonka voi laittaa esille. Myös kokovartalokuvat voivat osoittautua tärkeiksi muistoiksi. Mikäli tuntuu, että et itse ole valmis näkemään lasta heti menetyksen jälkeen, voi henkilökuntaa pyytää ottamaan lapsesta kuvan ja voit itse katsoa sen myöhemmin, kun sinusta tuntuu siltä. Lapsen saa halutessaan pukea valitsemiinsa vaatteisiin.

Menetetyn lapsen nimeäminen

Monelle on erityisen tärkeää antaa menetetylle lapselleen nimi. Vauvalla on voinut olla jokin lempinimi tai työnimi jo raskauden aikana, ja tämä voi olla hyvä vaihtoehto kutsumanimeksi. Voit myös keksiä lapselle työnimen sijasta etunimen tai -nimet, mikäli sellaisia ei vielä ollut mietittynä. Jotkut voivat kokea lapsen nimeämisen vaikeana. Ikävä saa näin nimen ja surusta tulee aiempaa konkreettisempi. Surun hetkellä tämä voi tuntua vaikealta, mutta jälkikäteen nimen antaminen voi tuntua hyvältä. Nimen voi antaa myös jälkikäteen. Nimeä ei kuitenkaan ole pakko antaa eikä se tee menetetystä lapsesta mitenkään vähempiarvoista tai surusta vähäpätöisempää. Voit puhua menettämästäsi pikkuisesta juuri sillä tavalla, joka sinusta tuntuu oikealta ja luonnolliselta.

Menetyksen kokeneelle on usein tärkeää puhua menetyksestä. Lapselle nimen antaminen voi helpottaa surun käsittelyä myöhemmässä vaiheessa. Joskus ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, miten tärkeäksi suhde alkioon tai sikiöön on raskauden aikana ehtinyt muodostua. Kun menetyksestään kertoo muille, monet kokevat tärkeänä, että myös muut puhuvat lapsesta tämän nimellä. Lapsen nimeä käyttämällä ulkopuolinen voi osoittaa menetyksen kokeneelle ymmärtävänsä, että menetetty on ollut rakastettu ja odotettu, ja että pienokainen on menetyksestä huolimatta tullut jäädäkseen osaksi perheen uutta arkea.

Konkreettiset tavat muistella menetettyä lasta

On eroja siinä miten ja missä kukakin kokee luontevaksi muistella menetystään. Lasta voi muistella yksin, yhdessä jonkun kanssa tai sekä että. Mikäli raskausajalta on ehtinyt kertyä konkreettisia muistoja, voi muistelun tueksi tehdä valokuva-albumin. Albumi voi sisältää mm. ultraäänikuvia, kuvia raskausmahasta ja raskausaikana tehdyistä reissuista, perhekuvia raskausajalta, kuvia vauvasta sairaalasta, siunaustilaisuudesta ja hautajaisista.
Albumiin voi liimata myös muita muistoja raskausajalta, kuten todisteita lääkärikäynneistä, tutkimuksista ja vauvakutsuista. Albumiin voi kuvien lisäksi kirjoittaa ajatuksia ja tunteita, tallentaa lähetettyjä onnitteluja, suruviestejä tai muita itselle merkityksellisiä muistoja.

Joillekin ihmisille kirjoittaminen voi olla luonteva keino muistella lasta. Tunteitaan ja ajatuksiaan voi kirjoittaa käsin tai tietokoneelle muistoksi. Yksi tapa purkaa voimakasta tuskaa on kirjoittaa paperille ja sitten polttaa se. Jotkut alkavat kirjoittaa blogia, kun taas toiset perustavat sosiaaliseen mediaan tilin, jossa jakavat kokemuksiaan menetyksestä. Voit myös kirjoittaa kirjaa, tehdä sarjakuvaa tai tuottaa tekstiä muulla itsellesi sopivalla keinolla.
Muistot voivat olla niin kipeitä, että mieli pyrkii unohtamaan ne tapahtuman jälkeen, jolloin sureva voi myöhemmin olla tyytyväinen, että on kirjannut joitain surun vaiheita muistiin.

Erilaiset harrastukset voivat olla tapa muistella menetystä. Musiikin kuuntelu tai sen tekeminen voivat helpottaa oloa tuomalla lohtua tai helpottaa surun purkautumista antamalla surevalle kokemuksen, että joku muukin on käynyt samaa läpi. On olemassa useita lauluja ja runoja, jotka kertovat lapsen menetyksestä. Yksi keino muistella menetettyä pienokaista on kuunnella sitä musiikkia, jota kuunteli raskaana ollessaan. Voit kerätä esimerkiksi soittolistan kappaleista, jotka muistuttavat sinua menetetystä pikkuisestasi ja raskaudestasi ja kuunnella niitä, kun suru yllättää. Joillekuille on luontevaa itkeä kotona kynttilän ja valokuva-albumin äärellä, mutta voit yhtä hyvin muistella menetystäsi metsässä kävelylenkillä tai kuntosalilla hikoillessasi.
Myös taiteen tekeminen on hyvä tapa purkaa surua ja samalla muistella lasta. Taiteeseen voi saada vangittua sen hetkisen mielenmaiseman ja taulun tai muun tuotoksen voi asettaa muistoesineeksi seinälle tai kaapin päälle. Kuva voi olla abstrakti tai se voi muistuttaa menetystä jollain tavalla: kuvassa voi olla esimerkiksi enkeli, lintu, perhonen, tähti, höyhen tai mikä tahansa asia, joka muistuttaa sinua lapsestasi.

Joskus on helpointa muistella menetystä itsekseen, mutta joskus avuksi voi tarvita läheisiä. Kumppani, perheenjäsenet ja ystävät yleensä haluavat auttaa ja tukea surevaa. Joskus lähipiirin voi olla vaikea lähestyä surevaa asian suhteen, koska he eivät tiedä miten menetyksen kokenut reagoi ja haluaako hän keskustella asiasta. Menetyksen kokenut voi itse ilmaista läheisilleen haluaako puhua aiheesta ja minkälaista tukea toivoisi saavansa. Läheisten lisäksi juttelu sairaalapastorin, psykiatrisen sairaanhoitajan, neuvolapsykologin, työterveyshoitajan tai jonkun muun ammattilaisen kanssa voi auttaa. Heiltä voi saada erilaisia lähestymistapoja ja keinoja vauvan muisteluun.

Vauvan muistoa voi pitää kotona esillä monenlaisilla keinoilla. Voit pitää kodin sisällä, parvekkeella tai pihalla esillä kynttilöitä, joita polttaessasi voit muistella menetystäsi.
Voit laittaa seinälle tai lipaston päälle valokuvia, jotka muistuttavat menetetystä pienokaisesta. Valokuvan ei tarvitse esittää vauvaa, vaan se voi olla mitä tahansa, mikä muistuttaa sinua hänestä. Valokuvien lisäksi esillä voi olla taulu, jossa on esimerkiksi vauvan jalan- tai kädenjäljet tai lapsen tietoja, kuten nimi, syntymä- ja kuolinpäivä, paino ja pituus, runo tai laulun sanoja. Esillä voi olla myös jokin koriste-esine, esimerkiksi enkeli-, eläin-, tai luontoaiheinen keramiikkaesine. Yhtä hyvin esillä voi olla jokin lelu, minkä on ehtinyt saada tai hankkia ennen menetystä tai varta vasten ostaa menetyksen jälkeen. Mikäli kuvien, taulujen tai muistoesineiden pitäminen esillä ei tunnu sinusta luontevalta, voit esimerkiksi tehdä muistolaatikon, johon keräät muistoja raskausajalta. Laatikkoon voi laittaa esimerkiksi kuvia, lomakkeita, vaatteita tai leluja, joita on saanut tai ehtinyt hankkia vauvalle ennen menetystä. Yksi kaunis tapa muistella lasta on puun, pensaan tai kasvien istuttaminen hänen muistolleen. Voi olla ihana seurata kasvin kasvamista eri vuodenaikoina ja muistella menetettyä pienokaista.

Kaupat ja nettikaupat myyvät erilaisia muistoesineitä, jotka voivat tuoda iloa ja lohtua surun keskellä. Jos sinulle on luontevaa käyttää koruja, on olemassa monia kauniita koruja, joista voit valita juuri sinun elämäntilanteeseesi sopivan. Esimerkiksi Keskenmenoklubilta voi tilata kauniita yksilöllisiä Näkymätön-kaulakoruja, jotka on suunniteltu keskenmenon kokeneille, jotta nämä voisivat pitää yllä menettämänsä lapsen muistoa. Keskenmenoklubi kuvailee korua näin: “Tämä koru on tehty juuri sinulle. Se kantaa mukanaan sanatonta surua, salattua rakkautta, vaiettua epätoivoa ja näkymätöntä toivoa.”

Kun aikaa kuluu hieman

Suru muuttaa jossain kohtaa muotoaan ja pahin helpottaa yleensä ajan kanssa. Vaikka suru ei olisikaan enää hallitseva tunne ja muu elämä palaa uomiinsa, menetystä voi ja kannattaa pysähtyä muistelemaan silloin, kun se tulee mieleen. Välillä voi tuntua, että muistelulle ei löydy sopivaa hetkeä, mutta mahdollisuuksien mukaan sille olisi hyvä antaa tilaa. Muistelu ei tarkoita, että joka kerta täytyy ajaa hautausmaalle asti itkemään. Muistelua voi olla kynttilän sytyttäminen, menetyksestä muistuttavan kaulakorun käyttäminen, menetetylle vauvalle ostettujen vaatteiden hyväily tai valokuva-albumin selailu. Pienikin hetki voi riittää.
Jollekulle erilaiset mielikuvat voivat tuoda helpotusta. Jos esimerkiksi ajatus kauniista suojelusenkelistä tuo lohtua, kannattaa näitä mielikuvia vaalia.

Monelle on tärkeää, että menetetty lapsi kulkee mukana arjessa. Lapsen nimi mainitaan arjessa luontevasti, hänelle sytytetään säännöllisesti kynttilä tai kodin seinällä voi olla valokuva tai pöydällä muistoesine. Jotkut haluavat suremisen sijasta juhlia päivää, jolloin menetys tapahtui - olihan se samalla lapsen syntymäpäivä. Joillakin voi olla tapana ostaa kakku tai muuten muistella päivän tärkeintä henkilöä.

Joskus voi koittaa päivä, kun perheeseen syntyy menetyksen jälkeen uusi lapsi. Tämäkin lapsi on kovin rakastettu ja toivottu ja vie paljon aikaa ja huomiota. Suru saattaa tässä elämäntilanteessa tilapäisesti väistyä tai se saattaa tulla jopa entistä voimakkaammin pinnalle. Uusi lapsi ei kuitenkaan koskaan korvaa menetettyä pienokaista. Ristiriitaisista tunteista huolimatta elämään saa mahtua suurta iloa ja onnea uutta lasta kohtaan, surua ja loputonta ikävää menetettyä lasta kohtaan sekä pohjatonta rakkautta molempia kohtaan.
Uudelle perheenjäsenelle voi alusta asti kertoa lapsen ikätasoon sopivalla tavalla, että hänellä on olemassa veli tai sisko, joka ei enää ole läsnä fyysisesti, mutta on ikuisesti muistoissamme. Asian voi pitää myös aikuisten tietona. Tässäkään asiassa ei ole oikeaa tai väärää tapaa vaan jokainen vanhempi määrittää, minkä verran haluaa menetetyn lapsen muistoa tuoda julki kotona tai julkisesti.

Suomessa ja kansainvälisesti vietetään erilaisia teemapäiviä, -viikkoja ja -kuukausia. Esimerkiksi lokakuussa vietetään Pregnancy and Infant Loss Awareness Month -kuukautta, jonka Tähti ry on nimennyt Tähdenlentokuukaudeksi. Teemakuukauden huipentuma on Wave of Light, jolloin ympäri maailmaa sytytetään kynttilöitä menetettyjen lasten muistolle. Menetyksen kokenut voi ottaa osaa tällaisiin tempauksiin, mikäli ne tuntuvat itsestä lohdullisilta.

Lapsen menettäminen on aina suuri suru, ja jos jokin asia tuo sinulle lohtua, se on silloin juuri sinulle hyvä tapa surra ja muistella suurta menetystäsi. Menetetty lapsi ei ole kodissasi temmeltämässä, mutta hänen ei ikinä tarvitse olla poissa mielestäsi ja sydämestäsi.

Lähteet:
Duodecim

Sanna Nikula: Enkelilapselle

Katson pientä kättäsi

ja kosken poskea,

Sä lepäät siinä sylissä

silmät ummessa,

Pieni suusi supussa

ei koskaan aukea,

Eikä sinun kätesi voi

sormeeni tarttua

Vielä hetken pidän sinua

tässä turvassa,

Ja piirrän kulmakarvaasi

kevyesti sormella,

En koskaan tietää saa

silmiesi väriä,

Enkä kuulla ääntäs,

kun kutsut äitiä

Vielä hetken painan hellästi

sua vasten rintaani,

Ja kerron maailmalle

olet aina rakkaani,

Ehkä siellä jossakin

sä kuulet kuitenkin,

Miten äiti sulle kuiskaa:

“sua niin odotin”

Olit liian hyvä elämään

tähän maailmaan,

Puolestani susta huolehtii,

äiti maa

Olit liian hyvä elämään

tähän maailmaan,

Puolestani susta huolehtii

lempeistä lempein,

äiti maa